Eilen ensimmäistä kertaa ilman lapsia uudessa elämässä. Join kuohuviiniä, otin pyllykuvia ja hassuttelin. Lähetin tanssivideon tuntemattomalle. Aamulla masturboin mörköpeiton alla, kukaan ei pyytänyt mitään. On kova tarve tulla näkyväksi ja piiloutua, kertoa ja jakaa. Mietin, missä mielessä olen yksinäinen. Vai onko se sitä, että pidän eniten omasta seurastani. Kuuntelin musiikkia, jossa ei ollut konventionaalista harmoniaa eikä eheää tempoa. Kakofoniaa. Tajusin, että jollain kummallisella tavalla kakofonia muodosti tarinan. Soittimet puhuivat toistensa päälle, huusivat, kuiskasivat, rääkyivät, tukehtuivat, säksättivät, poksahtelivat, tärkeilivät, hiljenivät ja siitä syntyi kuitenkin kertomus jostain.